Terve sisältä ja ulkoa – suolisto kunnossa?

Suolisto on toiset aivomme. Uusimpien tutkimusten mukaan näin on, suoliston mikrobit vaikuttavat myös aivoihimme.

Tiesithän, että mieliala ja yleinen hyvinvointi vaikuttavat suolistoomme. Vaikutus tapahtuu myös toisin päin, olet ehkä huomannut käydessäsi ylikierroksilla ja stressikäyrän kohotessa. Aivot ja suolisto ovat kaksisuuntaisessa keskusteluyhteydessä toisiinsa kiertäjä- eli vagushermon välityksellä. Jotkin vatsamme mikrobit saavat aikaan serotoniinituotannon lisääntymisen. Serotoniini vaikuttaa mielialaan, ruokahaluun ja agressioon.

Viime vuonna tehdyssä tutkimuksessa rotille annettiin masentuneiden ihmisten suolistomikrobistoa. Rotat alkoivat käyttäytyä kuin masentuneet. Suoliston mikrobeilla on siis yllättävän iso valta koko kehoomme.

Minusta tämä aihe on äärettömän mielenkiintoinen. Mihin kaikkeen voimmekaan vaikuttaa sillä mitä suusta pistämme sisään. Ravinto ei ole minun osaamisaluettani, mutta kiinnostavaa. Jos haluat lukea lisää ravintoasiantuntijan neuvoja, kurkkaa vaikka tänne.

Miten saada terve suolisto, joka yllä pitää hyvinvointia sisältä käsin?

Antibiootit tappavat hyviä bakteereja.

Helsingin yliopiston mikrobiologian professori Per Saris mukaan jokaisen terveen ihmisen kannattaisi pakastaa omaa ulostettaan siltä varalta, että hän myöhemmin sairastuu vakavasti. Huh! Hän itse teki niin ja aikoi käyttää tätä hyväkseen voimakkaan lääkekuurin jälkeen. Saris suunnitteli syövänsä tätä pikku hiljaa, vaimo suostutteli kuitenkin luopumaan ajatuksesta. Hän ei olisi voinut enää koskaan suudella miestään, kertoo Anna-lehden mielenkiintoinen artikkeli.

Paranuskeino bakteerien avulla?

Japanissa myydään jo juomaa, jossa on tapettua mikrobia. Tämä juoma on tarkoitettu lievittämään stressiä. Tässä tapauksessa tämä tietty mikrobi auttaa stressiin tapettunakin.

Ruokavalio on avainasemassa

52-vuotias nainen, väsymystä, selkäkipua, vaihdevuosioireita ja ylimääräisiä kiloja – päästävä lääkäriin. Lääkäri totesi hänelle, että oireet kuuluvat ikään. Lääkärin neuvo oli sopeutua ja hyväksyä ne. Toimittajana, kirjailijana ja poliitikkona työskennellyt Maria Borelius päätti, että asialle voi tehdä jotakin. Hän lähti tutkimaan asiaa(lue lisää täältä) ja kirjoitti kirjan ”Hyvinvoinnin vallankumous”. Terveellinen ruokavalio tekee ihmeitä.

Bakteerit vapauttavat elimistöömme terveellisiä lyhytketjuisia rasvahappoja saadessaan sulamattomia kuituja käytettäväkseen.

Helsingin yliopiston molekyylimikrobiologian dosentti Anne Salonen kertoo lehtijutussa
miten näillä rasvahapoilla on laaja joukko terveysvaikutuksia. Ne napakoittavat suolen pintaa, hillitsevät tulehdusta, säätelevät kylläisyyttä ja rasvan kertymistä. Oikeita bakteereja tukemaan siis.

 

Perinteinen lautasmalli on suositeltava. Ravinnon monipuolisuus on tärkeää.

Vehnää ja liikaa sokeria kannattaa välttää, sillä ne ruokkivat huonoa bakteerikantaa.

Kasviksia niin raakoina kuin kypsinä.

Kuitu kuten täysjyvävilja hellii hyviä mikrobeja.

Huonosti ohutsuolessa imeytyviä ja ilmavaivoja aiheuttavia sieniä, palkokasveja ja sipuliakin kannattaa syödä – aivot tykkäävät, vaikka vatsa ei.

 

Jos haluat ottaa ensimmäiset askeleet terveeseen suolistoon

tässä on Per Sariksen lista:

  1. Nuku tarpeeksi
  2. Selätä pitkäkestoinen stressi
  3. Kerää kedonkukkia, paina sormesi multaan
  4. Silitä eläimiä
  5. Harrasta liikuntaa (lempeä kotona tehtävä vaihtoehto tässä)
  6. Syö monipuolisesti
  7. Älä tupakoi

Aivan toteutettavissa, eikö?

 

 

By |2018-10-29T09:28:55+00:0014.09.2018|