10 000 toistoa tarvitaan, jotta tulet mestariksi johonkin asiaan. Mutta, kun haluamme jonkin asian muodostuvan rutiiniksi, se tapahtuu onneksi paljon aikaisemmin.

Mitä rutiini tarkoittaa? Tapaa, tottumusta, toistuvaa, vakiotapaa, taitoa… Näköjään myös sitrusflavonoidia, jos Wikipediasta katsoo.

Haluatko säästyä niska-hartiavaivoilta? Haluatko tuntea itseni ryhdikkääksi? Lataa maksuton video tästä!

Olen innoissani tästä aiheesta. En ole laskenut montako kertaa meni ennen kuin vaikka kaksi hyvää hyvinvointia edistävää tapaa muuttui rutiiniksi arkeeni. Ne ovat pienen pieniä tapoja, mutta hyödyt ovat isoja. Haluan opettaa myös sinulle pieniä asioita, joita arkeesi siirtämällä alat näkemään muutoksen parempaan. Nuo kaksi kerron kohta.

Verkkovalmennuksessa opetan sinulle myös vinkkejä, joiden avulla muutos oikeasti tapahtuu. Tiedät tunteen, kun päätät aloittaa kevyemmin syömisen. Alku menee hyvin, koska olet päättänyt tehdä asian eteen jotain. Sitten tulee kiusauksia, repsahduksia, masennusta, epäonnistumisen tunnetta, mielen voima alkaa hiipua. Miten päästä siitä eteenpäin?

Kaksi viikkoa jokainen jaksaa tahkota eteenpäin tahdonvoimalla. Mutta pidempään muutokseen tahdonvoima ei riitä. Silloin tarvitaan sitä, että toistot alkavat muuttui tavoiksi ja tavat rutiineiksi. Tiedät varmasti senkin tunteen, kun olet tottunut tekemään jotain joka viikko ja se jää ohjelmasta pois, olet hetken hukassa ja kaipaat suorastaan sitä.

Kun opit, otat ne vähitellen tavaksesi joka päiväiseen arkeesi. Ensin varta vasten itseäsi muistuttaen. Kun esimerkiksi odotat bussia, huomaat, että nyt sinulla on aikaa tarkastaa asentoasi. Lähdet hahmottamaan asentoasi ja kohottautumaan jalkapohjista päälaelle saakka, kun bussi tulee, astelet sisään hieman pidempänä, ryhdikkäänä, oman elämäsi kuningattarena kauniisti hymyillen. Kun toistat oppimiasi asioita, pian et enää huomaakaan, kuinka korjaat ryhtiäsi.

Oletko kuullut oppimiskaaviosta, jossa ensimmäinen taso on ”Et tiedä, ettet tiedä”. Seuraavalle tasolle nouset heti, kun ymmärrät, että sinulla on jotakin opittavaa ”Tiedät, ettet tiedä”. Oppimisen edetessä opit eli ”Tiedät, että tiedät”. Kun toistoja on tarpeeksi ja uuden asian oppiminen on muuttunut tavaksi ja teet kaiken automaattisesti, silloin olet ylimmällä portaalla ”Et enää tiedä, että tiedät”. Teet oikeita asioita sen kummemmin niihin huomiota kiinnittämättä.

Sinulla on tietoinen mieli ja alitajunta, joiden kanssa toimit joka hetki. Kun tietoisen mielen kautta opettelet uutta, se alkaa kuin valua pikkuhiljaa alitajuntaasi. Ja silloin kun oppimasi tulee alitajunnan kautta, toimit jo autopilotilla. Tähän tähtäät!

Olen lempeän liikkeen asialla ja kultaisen keskitien kannattaja. Opetan sinulle, että saat olla itsellesi armollinen, mutta myös jämäkkä. Ohjaan sinua oppimaan hyviä tapoja, hyviä rutiineja. Ohjaan sinua kohti muutosta!

Ne minun kaksi pientä tapaa ovat niinkin yksinkertaiset kuin 1. Juon aamulla kaksi lasia vettä. Vatsani kiittää aamukylvystä. Samalla kertaa otan aamun boostaukseni. Varmistan, että saan puhtaasta villiravinnosta hyviä rasvoja, hivenaineita, vitamiineja sekä aineenvaihduntani tehokkaaksi. 2. Hampaita pestessäni seison tasapainotyynyn päällä tai yhdellä jalalla. Keskivartaloni kiittää lempeästä treenistä kaksi kertaa päivässä. Elämämme koostuu pienen pienistä asioista ja nämä ovat kaksi sellaisia. Niistä on muodostunut rutiini eli teen ne päivittäin sen kummemmin ajattelematta.

Miten tietyn asian saa tavaksi. 60 toistoa ja alat tehdä asiaa huomaamattasi. Jos teet sen vaikka kaksi kertaa päivässä, kuukauden päästä sinulla on jo rutiini!

Haluan auttaa sinua löytämään oman elämäsi kuningattaren. Haluan tukea sinua muutokseen, joka on saavutettavissa. Nautit keveästä liikkeestä, saat vinkkejä ja niitä tapoja, jotka muuttuvat rutiineiksi arkeesi.

Lataa maksuton ryhdin kohotus video tästä!