TOP 2 vinkkiä miten selätät stressiä 15 minuutissa. Miten ottaa stressiä haltuun, kun on valtavan stressaantunut? Vieläpä niin, ettei aikaa menisi tunteja, vaan homman saisi alta vaikka vain vartissa?

Tiedän sen tunteen, kun on stressaantunut. Jossain vaiheessa kaikki voi tuntua ylivoimaiselta. Siksi olen aikaisemmissa postauksissa antanut sinulle hyvin pieniä tehtäviä, joiden avulla olet todennäköisesti jo matkalla selättämään stressin.

Tässä postauksessa haluan antaa sinulle TOP 2 vinkkiä, miten selätät stressiä vain 15 minuutissa.

Kuulostaako liian mahdottomalta?

Sitä se ei ole, ja sen todistaa myös eräs tuttavani. Tuttavani on keski-ikää lähestyvä tunnollinen työntekijä. Vaikka työ stressaa, hän on useasti sanonut, ettei uskalla lähteä pois stressaavasta työstä, koska hyppy työttömyyteen tänä aikana olisi liian riskialtista. Silti omasta hyvinvoinnista pitäisi pitää kiinni. Tasapainon löytäminen on yksi isoimmista stressinaiheista, joita hän iltaisin mielessään pyörittelee.

Lue myös tämä: Entä jos stressistä tulee pysyvää?

Ulospäin ei heti näytä siltä, että hän on stressaantunut. Hän huolehtii itsestään ja ulkonäöstään, hän tykkää laittautua töihin ja jaksaa hymyillä koko työpäivän läpi. Iltaisin tilanne ja olo on kuitenkin toinen.

Juttelimme hänen tilanteestaan jokin aika sitten, ja vaikka tiesin monta keinoa, miten hän voisi alkaa helpottamaan omaa tilannettaan, vinkit, joita ehdotin hänelle, tuntuivat raskailta. Niinpä päädyin antamaan hänelle vain nämä kaksi vinkkiä:

1. Kirjoita kaikki valituksen aiheet paperille

Tunnollisena ihmisenä tuttavani ei kehtaa sanoa esimiehelleen, työkavereilleen tai läheisilleen, jos heidän käytöksensä saa hänet stressaantumaan. Siksi kannustin häntä kirjoittamaan 15 minuutin ajan kaikki päivän aikana tapahtuneet negatiiviset asiat ylös.

Sanoin, että hän voi piilottaa vihkon sellaiseen paikkaan, josta työkaverit tai perheenjäsenet eivät sitä löydä.

Vinkin tarkoituksena on päästää negatiiviset asiat ulos ennen kuin niitä alkaa pyörittelemään liikaa mielessään. Kun asiat saa paperille, niitä on myös helpompi tarkastella ulkopuolisin silmin.

Lue myös tämä: Pitkittynyt stressi ei ole maailmanloppu, tässä syy

2. Kirjoita joka päivä vähintään 5 asiaa, joista olet kiitollinen

Seuraavaksi pyysin häntä kirjoittamaan joka päivä samaan vihkoon vähintään 5 asiaa, joista hän on kiitollinen. Ensin tuttavani harasi vastaan. Ei hänen elämässään ole kiitollisuuden aiheita.

Hieman jututtamalla häntä löysimme yhdessä yli 30 asiaa vain 15 minuutissa. Sanoin, että hänen kannattaa aloittaa jopa itsestäänselvistä asioista. Jokaisella naisella ei ole mahdollisuutta käydä säännöllisesti kampaajalla, mutta hänellä on. Siitä kannattaa olla kiitollinen.

Hänellä on vakituinen työ, siitä kannattaa olla kiitollinen. Hän näkee, kuulee, tuntee, kävelee, nauraa ja istuu ilman minkäänlaisia apuvälineitä. Hänellä on rakastava perhe ja läheisiä ystäviä.

Pyysin häntä kokeilemaan tätä viikon ajan ja kertomaan sen jälkeen, mitä muutoksia hän huomasi itsessään ja olossaan.

Pyysin häntä tekemään harjoitukset nimenomaan tässä järjestyksessä, ensin huonot asiat, sitten hyvät, jotta päällimmäiseksi tunteeksi jäisi aina positiivinen olo.

Lue myös tämä: Tästä tiedät, että stressi alkaa helpottamaan

Viikon kuluttua hän laittoi minulle viestiä ja kertoi, että olo oli kevyempi. Hän ei osannut aivan kuvailla oloaan mutta hämmästyi siitä, miten tehokkaita nämä kaksi yksinkertaista asiaa olivat. Samalla hän kertoi, että oli alkanut laittaa ylös asioita, joita hän haluaisi tehdä yksin, puolisonsa ja lastensa kanssa, minne hän haluaisi matkustaa ja miten hän haluaisi viettää vapaa-aikaa.

Hän alkoi löytämään mielekästä tekemistä vapaa-ajalle. Työstä aiheutuva stressi ei enää tullut työpaikalta kotiin.

Kysyin häneltä, oliko hän huomannut mitään muutoksia työpäivissään. Lyhyesti hän vastasi, että oli uskaltanut sanoa “ei” kollegalle, joka oli tuonut hänelle ylimääräisen työn. Pieni askel mutta suuri voitto hänelle.

Yhteenveto

Nämä kaksi tehtävää voivat saada ihmeitä aikaan stressin suhteen. Haluan kuitenkin muistuttaa, että stressi ei ole pelkästään mielessä. Se on myös kehossa.

Jotta stressin lieventäminen olisi mahdollisimman kokonaisvaltaista ja toisi sinulle pienillä askeleilla isojakin muutoksia, olen tehnyt maksuttoman minikurssin, jossa opetan sinulle vielä kaksi salaisuutta, joiden avulla lievität stressiä vain 5 minuutissa.

Nämä kaksi salaisuutta eivät vaadi mitään erityisiä ohjelmia. Riittää, että teet nämä kaksi asiaa joka päivä ja otat 5 minuuttia aikaa ihan itsellesi.

Koska sinä jos kuka olet stressittömän elämän arvoinen.

Pääset osallistumaan maksuttomalle minikurssille ensi viikolla. Laita siis kalenteriisi ylös, jotta muistat tulla ensi viikolla lukemaan seuraavan postauksen ja liittymään maksuttomalle minikurssille.