Tästä tiedät, että stressi alkaa helpottamaan. Pitkittynyt stressi on salakavala. Sitä ei monestikaan huomaa ennen kuin se vyöryy väsymyksenä ja jopa uupumuksena oikein kunnolla päälle. On todella huolestuttavaa, jos stressistä tulee normaali olotila.

Olen kahdessa aikaisemmassa postauksessa antanut sinulle pieniä ohjeita, joiden avulla huomaat, oletko stressaantunut ja miten alat pikkuhiljaa siirtämään itseäsi stressistä tasapainoisempaan olotilaan.

Voit käydä lukemassa molemmat postaukset tästä:

Stressin helpottaminen voi monesti jäädä myös huomaamatta. Tässä postauksessa annan sinulle vinkkejä, mistä huomaat, että stressi on alkanut purkautua.

Suuret tunteet ovat normaaleja

Ensinnäkin on ihan normaalia, että tunteet purkautuvat. Toisilla se voi tulla ulos huutamisena, toisilla itkuna. Tunteita ei tarvitse pelätä. Eräs tuttavani kertoi kerran, että kun hän huomaa itse, että tunteet kuohahtavat, hän kertoo perheelleen tai ystävälleen, ettei syy ollut heissä vaan siinä, että stressiä ja kuormitusta on nyt liikaa.

Tämä toimintatapa auttoi myös läheisiä ymmärtämään hänen tunteitaan ja häntä itseään lievittämään stressiä.

Joskus tunne voi purkautua myös kehon kautta. Yllättävä ja odottamaton kolotus olkapäässä voi johtua tunnemuistosta ja tuon tunteen purkautumisesta.

Kun stressi alkaa lievittymään, saatat huomata itsessäsi ja olossasi seuraavia asioita.

1. Kärsivällisyys kasvaa

Kun stressi alkaa helpottamaan, saatat huomata, ettet enää ärsyynny pienistä arkisista asioista. Kärsivällisyytesi ja pettymyksensietokykysi kasvavat. Tämä on hyvä merkki.

2. Uni tulee helpommin ja nukut koko yön

Uni ja unen laatu kertovat monesti stressin tasosta. Eräs tuttavani kertoi muutama vuosi sitten, että hän tiesi olevansa todella stressaantunut, kun hän näki öisin karmivia painajaisia. Stressin helpottaessa painajaiset loppuivat.

3. Tunteiden säätely paranee

Stressaantuneena tunteista tulee voimakkaampia. Joskus voi käydä niin, että työpaikalla jaksetaan pinnistellä ja tehdä vaaditut työt, mutta kun tullaan kotiin ja on lupa rentoutua, tunteet saavat vallan. On tärkeää muistaa, ettei tässä ole mitään hävettävää eikä sinun tarvitse potea syyllisyyttä. Kun sanoitat, että töissä on stressiä ja siksi tunteet tulevat voimakkaina, perheesi ymmärtää tilannettasi paremmin, eikä suurempia riitoja pääse syntymään.

4. Maltat pysähtyä ja haistella kukkia

Hetkellinenkin pysähtyminen kertoo siitä, että stressi väistyy. Alat arvostamaan omaa aikaasi ja rauhaasi ja pystyt nauttimaan pienistä hetkistä ilman syyllisyyttä. Esimerkiksi eräs tuttavani teki itsensä kanssa sopimuksen, että hän nauttii aamukahvin yksin, kaikessa hiljaisuudessa. Tätä hän on toteuttanut jo yli 15 vuotta, ja vaikka aivan jokaisena aamuna se ei olekaan onnistunut, 99 % aamuista toteutuu.

5. Haluat lähteä ulkoilemaan

Jo 15 minuutin ulkoilu tekee meille ihmeitä. Raitis ilma sekä luonnon äänet ja tuoksut rauhoittavat niin mieltä kuin kehoa. Kävele korttelin ympäri tai käy puistossa. Ulkoilun ei tarvitse olla hikiliikuntaa eikä suorittamista. Rennosta kävelystäkin saa nauttia.

6. Sinun ei tee mieli herkutella

Herkuttelemme monista muistakin syistä kuin vain stressin takia. Mutta kun stressi alkaa lievittämään, saatat huomata muutoksen omassa herkuttelussasi. Makeaa (tai suolaista) ei enää teekään mieli. Ruoka-ajat pysyvät paremmin hallinnassa, ja tunnet olosi kylläiseksi läpi päivän.

Yhteenveto

Samalla tavalla kuin stressin kasvua, myös stressin helpottamista ei välttämättä huomaa, ellei siihen ala kiinnittämään aktiivisesti huomiota. On tärkeää, ettei stressin lievityksestä tule suorittamista ja uutta stressin aihetta. Pienillä asioilla ja teoilla pystyy jo vaikuttamaan omaan oloonsa ja pääsee hyvin alkuun.

Tässä vuosien saatossa minulle on kertynyt useita vinkkejä ja ohjeita, miten stressin saa haltuun jopa 5 minuutissa. Haluaisitko kuulla niistä lisää?

Silloin kannattaa lukea seuraava postaus, jossa kerron sinulle TOP 2 vinkkiä, miten selätät stressiä 15 minuutissa. Eikä mitään hätää, nämä kaksi vinkkiä on todella helppo toteuttaa vaikka lounastauolla.